Idyllin tuho ja uudelleen nousu: Ahrtal

Lauri Kuusinen, Futuro Travel

 

Syvällä metsäisten liuskekivikukkuloiden juuressa poimuileva Ahr-joen uoma lähellä entistä maan pääkaupunkia Bonnia on Saksan eittämättä kaikkein idyllisin jokilaakso.

Tämän 85 km pitkän pienen kapean joen viimeiset 20 km ennen päätymistään Reiniin tarjoavat uskomattoman maisemakuvan äkkijyrkkine vuorenseinämäosuuksineen ja viinirinteineen. Jokilaaksossa on viljelty jo kautta aikojen pääasiallisesti punaviiniä. Etupäässä Burgundin rypäleestä sekä myös niin kutsutusta Portugalin rypäleestä. Täällä tuotetut viinit lukeutuvatkin saksalaisen punaviinin parhaimmistoon.

 

Seutu on turistillisesti hyvin pidettyä, ja infrastruktuuri on kehittynyt hyvin vierailijoita palvelemaan. Viinirinteitä ylhäällä kiertää koko matkalla suosittu ”punaviinin vaelluspolku” ja etenkin viikonloppuisin laakso ja sen majapaikat ovat täynnä kulkijoita ja viinituvissa juhlivia.

Sodan jälkeisinä vuosikymmeninä juhlinta saavutti täällä osin hillittömät mittakaavat ja tällöin iskostuikin yleiseen puhekäyttöön sananparsi: ”Jos kävit Ahrilla ja tiedät käyneesi Ahrilla, et ole ollut Ahrilla!”

 

Näistä menneiden aikojen synneistä on tänä päivänä pitkälle päästy eroon, mutta varsinkin syysviikonloppuina viinin kypsymisen aikaan seudun edelleenkin kansoittavat läheiseltä Ruhrin entiseltä kaivos- ja teollisuusalueelta sekä Kölnin/Bonnin seudulta tulevat juhlimisvimmaiset.

 

Jokilaakso ja sen viininviljely hyötyy suojaisasta sijainnistaan Eifelin vuoriston kupeessa, tämän itäreunassa. Yhdessä Ardennien vuoriston kanssa Belgian puolella se ottaa lännestä Atlantilta tulevat myrskytuulet ja rankkasateet vastaan, päästäen Ahrin laaksoon ainoastaan juuri tarvitun sademäärän.

Tämän idyllin turmaksi koitui tämän vuoden heinäkuussa vuoristoalueen ylle asettunut liikkumaton matalapainevyöhyke, joka taukoamatta syyti valtamerestä imemäänsä vettä seudun ylle. Vuoriston metsien ja niittymaiden saavutettua kyllääntymisasteen, pikkujokien mittoihin paisuneet vuoripurot syöksivät sadevesimassat alas Ahr-jokeen, tiedotusvälineiden kautta kaikkialla tunnetuin katastrofaalisin seurauksin.

 

1600-luvulta lähtien ovat sadassa vuodessa aina kerran vellovat vesimassat tuhonneet laakson asutuksen ja infrastruktuurin, ihmishenkiä vaatien.

 

Edelliseen, vuoden 1910 tulvaan verrattuna nyt kolminkertainen määrä ihmishengen menetyksiä selittynee pitkälti sillä, että 110 vuoden aikana laakson asutus on myöskin moninkertaistunut. Mutta samalla tämä toi traagisella tavalla yhden Saksan federalistisen järjestelmän ongelmallisuuksista esiin. Hierarkisesti rakentuva päätösvaltaportaikko esti tällä kertaa korkeamman poliittisen johdon puuttumisen tapahtumien kulkuun. Liittovaltion ympäristöministeriö oli katastrofin kynnyksellä alueen evakuoinnin puolella, mutta paikallinen maapiirin johto ja piirin maaneuvos, jolle yksinään kuuluu oikeus antaa evakuointimääräys, luottivat siihen että tälläkin kertaa tultaisiin selviämään pelkillä aineellisilla menetyksillä. Ennakkovaroitusketjun tehokkaammaksi kehittämistämissuunnitelmien ohella joudutaan käymään myös keskustelua asiaa koskevien poliittisten rakenteiden ympäriltä.

 

Aina tulvan vietyä Ahrin laaksossa ihmisiltä omaisuudet ja kanssaihmisiä, he ovat rakentaneet kaiken uudelleen, ja aikaa myöten entistä ehommaksi. Näin tulee nytkin käymään, niin järkyttävää kuin kaikki tapahtunut onkin. Joen yläpuolella seisovat edelleen elämisen perustan muodostavat viinirinteet.

Kuvat ovat Mayschossin kylästä syksyltä kaksi vuotta sitten ja viime vuoden kesältä. Täällä ensimmäisenä maailmassa perustetun, maailman vanhimman viinintuottajainosuuskunnan viinikellarit ja tuotantotilat vesi tuhosi. Siellä yritetään pelastaa se, mitä käyttö- ja myyntikuntoisena on jäänyt jäljelle.

Vanhaa kivisiltaa, jonka kupeessa lapset Mayschossin naapurikylässä Rechissä uiskentelivat, ei enää ole. Ainoana Ahrin silloista se oli vielä 1910 menestyksekkäästi uhmannut tulvan raivoa.

 

Suuremmat joet pääsivät tällä kertaa enemmän tai vähemmän säikähdyksellä, koska pystyvät ottamaan paljon suurempia vesimääriä vastaan. Reinillä veden pinnan nousu oli ainoastaan tavallista parin metrin suuruusluokkaa. Moselin rantakylissä ja -kaupungeissa talojen kellarit ja 1. kerrokset olivat veden vallassa, kuten tapaa aina kerran 10-20 vuodessa tapahtua. Mutta jo kaksi viikkoa tulvan huipun saavuttamisen jälkeen esimerkiksi Moselin vaellusryhmiemme majoittumispaikkakunnan Cochemin nettisivulla kaupunki ilmoitti kaikkien tulvan jättämien jälkien olevan poistettuina ja kaupungin toivottavan vieraat ja kävijät jälleen tervetulleiksi!

Jaa artikkeli:

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Tilaa uutiskirjeemme

Liittymällä Ikkunapaikan postituslistalle, saat uutiskirjeen lehtien ilmestymisen välillä, noin 8 kertaa vuodessa.

Haluatko kirjautua ulos?
X