Hyppää sisältöön
· Leena Aalto

Elämä herää Saksan jokivarsilla

Lauri Kuusinen, Futuro Travel

 

Kevään kynnyksellä jo kaksi vuotta kovin kärsivällisyyttä koetelleet pandemian vastaiset tiukat rajoitukset ovat täällä asteittain, pikkuhiljaa purkautumassa. Maskin käyttöpakkokin tulee todennäköisesti pätemään seuraavaksi enää julkisissa liikennevälineissä liikuttaessa ja terveyspalveluja tarjoavissa laitoksissa asioidessa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Rein.

 

Ajankohtaisia poliittisia tapahtumia Euroopassa järkyttyneen myötätunnon vallassa seuratessamme, samanaikaisesti iloitsemme lisääntyvistä auringonsäteistä ja jokaisesta päivästä, jonka saamme jälleen viettää hieman ”normaalimmin” ja rauhanomaisessa yhteiskunnassa eläen.

Risteillen Moselilla.

Kevään valtiatar tänne saapuessaan säännöllisesti valitsee ensimmäisiksi levähdyspaikoikseen Saksan erilaisiin alueisiin ja maisemiin niin olennaisina kuuluvat jokiuomat. Reinin ja sen suurimman sivujoen Moselin varsilla keväällä liikkuessaan hyvin ymmärtää, miksi jo pari tuhatta vuotta sitten oli houkuttelevaa alkaa näitä reunustavilla rinteillä kokeilemaan viinin viljelemistä.

Puksipuurinne.

Moselilta esimerkiksi löytyy suurin Alppien pohjoispuolinen luonnonvarainen esiintymä Välimeren kasvistoon lukeutuvaa puksipuupensasta. Aurinkoiset jokirinteet ja pitkä lämmin kasvukausi, joista viininviljely hyötyy, miellyttää myös tätä etelän asukkia.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Cochem Mosel.

Kaikkiin hyviin ajatuksiin ja rukouksiin kansakuntien sovinnollisen rinnakkaiselämän puolesta yhtyen, valoisaa kevättä Suomen niemelle ja Euroopan keskelle!

Beilstein, Mosel.

 

Burg-Eltz, Mosel.
Leena Aalto

Ikkunapaikan konkari jo vuodesta 1998. Lehden pitkäaikainen päätoimittaja ja nykyinen advisor, joka seuraa edelleen tiiviisti matkailualan tapahtumia ja trendejä.