Hyppää sisältöön
· Leena Aalto

Kesän juhlatapahtumat jatkuvat Saksassa

Lauri Kuusinen, Futuro Travel

Elokuun lopussa päättyi suomalaisessa mittapuussa kesä. Saksassa syyskuu vielä lasketaan täydeksi kesäkuukaudeksi. Parissa osavaltiossa elokuun alussa alkaneet koulujen 6-viikkoiset kesälomatkin loppuvat vasta syyskuun puolivälissä. Päivälämpötilat täällä aika ajoin vielä hipovat 30 asteen rajaa. Yöt kuitenkin alkavat olla jo syksyä enteilevän viileät.

Päättyneen varsinaisen kesäkauden viimeisen kohokohdan asuinpaikkakunnallamme muodosti kahden vuoden pandemia-tauon jälkeen jälleen järjestetty perinteinen kaupunkijuhla puolivälissä elokuuta, jonka avajaisia olimme paikalla todistamassa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Tapahtuman aloittaa aina paikkakunnan seurojen ja yhdistysten juhlakulkue, musiikin säestyksellä. Viimeisenä kulkueen perässä seuraa traktorin vetämä suuri peräkärry, jonka päällä istuvat kaikki kaupungin silmää tekevät.

 

Varsinainen juhlan avaus tapahtuu pormestarin virkatehtävänään suorittamalla hanatapin lyönnillä kaupungin lahjoittaman ison oluttynnyrin reikään. Ahkeran etukäteisharjoittelun ansiosta lyönti onnistui hänelle tällä kertaa ensi yrityksellä, ja yleisö näin säästyi pelolla odotetulta olutsuihkulta. Kutsuvieraat saivat ensin tuopilliset, ja loput tynnyrin sisällöstä jaettiin janoisena ympärillä seisovalle yleisölle, niin kauan kuin sitä riitti.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Juhlaperinne alkoi vuonna 2001, ainutkertaiseksi tapahtumaksi suunnitellulla kansanjuhlalla, kaupunkioikeuksien saamisen 50-vuotispäivän sekä samana vuonna 600 vuotta täyttävän paikkakunnan linnan kunniaksi. Yleisösuosio ylitti heti suurimmatkin odotukset ja pakotti kaupungin järjestämään juhlat vuosittain jatkossakin.

Järjestelmällisesti yrityksiä paikkakunnalle houkuttelemalla vaurastunut kaupunki lahjoittaa asukkaille ja vieraille aina elokuun toisessa viikonvaihteessa 4-päiväisen juhlan, joka sijoittuu torille pystytetyn konserttilavan ympärille ja viereisille kujille sekä kaupungin isosta parkkialueesta tehtyyn huvipuistoon. Seurat, yhdistykset, viininviljelijät ja liikkeet tarjoavat myyntikojuissaan erilaista syötävää ja juotavaa. Kaikkina neljänä päivänä esiintyy lavalla koko illan tasokkaita yhtyeitä, ilman mitään pääsymaksua. Vajaan 8000 (kaupunkialueen 5 entisen itsenäisen kylän kanssa yhteensä 19.000) asukkaan kaupunkiin kerääntyy päivien aikana kaikkiaan noin 100.000 kävijää paikkakunnalta ja laajalti ympäristöstä.

 

Illassa oli aistittavissa jotakin vielä aikaisempiakin vuosia hilpeämpää ja harmonisempaa. Silminnähden ihmiset nauttivat uudesta vapauden tunteesta, haluten täksi yhdeksi illaksi unohtaa useimpien terveydellisesti ja poliittisesti epävarmaksi kokeman yleistilanteen. Saksan kansallisrunoilijan Goethen oman aikansa sunnuntaista kansanjuhlaa kuvailevan runon usein siteeratun säkeen sanoin: ”’Täällä olen ihminen, täällä saan sitä olla.”

Tunnelmallisen illan täydensi ja kruunasi keskiöinen kuutamopatikka kotikyläämme takaisin. Jäämme odottelemaan ensimmäisiä uuden viinin maistiaisjuhlia, jotka pikku hiljaa johdattelevat syystunnelmiin.

Leena Aalto

Ikkunapaikan konkari jo vuodesta 1998. Lehden pitkäaikainen päätoimittaja ja nykyinen advisor, joka seuraa edelleen tiiviisti matkailualan tapahtumia ja trendejä.