Yhdistyneisiin Arabiemiraatteihin viimeisenä vuonna 1972 liittynyt Ras Al Khaimah, on emiraateista pohjoisin. Se on myös ainoa, jolla on rantakaistaleen lisäksi vuoret. Ne kohoavat lähes kahden kilometrin korkeuteen. Rauhallisen emiraatin vauhdikkain kokemus on maailman pisin ja korkeimmalla sijaitseva vaijerilasku.
Tämä vuonna Ras Al Khaimahissakin on ollut kummallinen talvi. Tammikuussa satoi vuorille lunta ja pian sen jälkeen niin paljon vettä, että vuorille vievä tie sortui ja aavikko viheriöi.
Nyt asiat ovat kohdallaan ja Jebel Jais -vuorelle pääsee taas. Emiraatin ehdottomasti suosituin elämys on lähes kolme kilometriä pitkä vaijerilasku, missä vauhti nousee 130 kilometriin tunnissa.
Jais Sky Tour on puolestaan viiden kilometrin pituinen vaijerirata, missä laskuja on seitsemän.
Aktiiviselle lomailijoilla vuorilla on myös useita eripituisia vaellusreittejä ja seikkailupuisto, missä vaaditaan uskallusta ja hyviä hermoja.

Hotellielämää
Ras Al Khaimahissa oleskelu keskittyy pitkälti hotelleihin, ja suurin osa onkin all-inclusive hotelleja. Joitakin ravintoloita on myös hotellien ulkopuolella, mutta mitään rantakatua ravintoloineen ei ole, vaan ne ovat siellä täällä. Kaikki hotellien ulkopuoliset ravintolat ovat tietenkin alkoholittomia.

”Kannattaa kuitenkin lähteä kokeilemaan myös paikallisia ravintoloita. Omia suosikkejani ovat mm. Skeek-ravintola keskustassa ja Al Fanar -ravintola lähellä keskustaa. Niissä voi maistella aitoja, paikallisia makuja”, vinkkaa Ras Al Khaimahin turistitoimiston Tilda Törnqvist.
Hyvänä italialaisena ravintolana hän suosittelee lähellä Al Hamraa sijaitsevaa Thunder Road -ravintolaa.
Suomalaisten matkajärjestäjienkin käyttämän Hilton Al Hamra Beach & Golf Resortin vieressä on muutama ravintola, mutta yleisesti ravintolatarjonta keskittyy hotelleihin.
Hilton Al Hamran vieressä on Waldorf Astoria, jonka pihviravintolan pihvejä on kehuttu Arabiemiraattien parhaiksi, mutta hintakin on sen mukainen, edullisimmillaan noin 50 euroa ja halvin viinipullo 75 euroa.
Ras Al Khaimahiin avataan tänä vuonna kolme uutta hotellia. Marjanin tekosaarelle aukea Park Inn by Radisson ja Hampton by Hilton sekä Doubletree by Hilton Corniche Hotel.

Helmenkalastajat
Ras Al Khaimahin keskustan nähtävyydet pystyy niputtamaan yhteen päivään. Retki kannattaa varata DMC:ltä, jolloin saa tietoa myös maan historiasta ja elämästä. Keskustan nähtävyyksiä ovat kalamarkkinat, mistä löytyy kaikkea haista rapuihin, ja Ras Al Khaimahin museo, missä historiaan tutustutaan hiekkaerämaasta löytyneiden taidokkaiden saviastioiden palasten avulla.
Toinen puoli päivästä kannattaa viettää helmifarmilla kaupungin edustalla. Pienen katetun ponttonilaiturin ympärillä kasvatetaan helmiä ja farmilla kuulee helmensukeltajien uskomattomasta ja vaarallisestakin työstä.


Aktiviteettejä
Ras Al Khaimah tarjoaa aktiiviselle lomailijalle vesiurheilulajien ja vaelluksen lisäksi mm. golfia, ratsastusta ja safariajelua.
Golf-kenttiä on kaksi, toinen Hilton Al Hamra Beach and Golf Resortissa ja Tower Links Golf Club lähempänä keskustaa. Al Hamra on monen suomalaisen matkanjärjestäjän ohjelmassa. Viiden kierroksen golfpassi maksaa lähes 700 euroa, yksi kierros noin 160 euroa. Iltaisin kentällä voi pelata keinovalossa 9-reikää.

Yhdistelmäloma
Ras Al Khaimah on oiva kohde perheille, joiden prioriteettina on nauttia lämmöstä, rannasta ja uima-altaasta sekä hotellin palveluista. Hotellin ulkopuolelle lähdettäessä vaihtoehtona ovat retket tai ostoskeskukset, mistä löytyvät kaikki kaupat.
Ras Al Khaimahin lomaan kannattaa ehdottomasti ympätä myös toinen emiraatti. Yltäkylläinen Dubai on Ras Al Khaimahin vastakohta, siellä on kaikkea, ehkä jopa vähän liikaakin. Hyvä tapa saada käsitys Dubaista on ottaa City-Sighseeing-Dubain hop-on-hop-off -kiertoajelu. Parin päivän lipulla ehtii nähdä paljon.
Paras aika vierailla emiraateissa on loka- toukokuu. Kesäkuukausina hotelleilla on hyviä tarjouksia, ja jos rannan tuntumassa on liian lämmin, ylhäällä Jebel Jais -vuorella on aina kymmenen astetta viileämpää.
Lisää Ras Al Khaimahista osoitteessa www.visitrasalkhaimah.com.