Hyppää sisältöön
Misokeitto
· Mia Pennanen

Näin syödään pitkäikäisyydestä tunnetussa japanilaiskylässä

Japani tunnetaan korkeasta elinajanodotteestaan, ja myös maan perinteisen ruokavalion yhteyttä pitkäikäisyyteen on tutkittu.

Japanilaiseen ruokaperinteeseen kuuluu muun muassa kasvisruokia, tuoreita mereneläviä ja fermentoituja ruokia. Raaka-aineiden sesonkiluonteisuutta ja luonnollisia makuja korostetaan, ja ruoanvalmistuksessa pyritään usein säilyttämään ainesten oma rakenne ja aromi.

Tärkeässä roolissa ovat myös riisi, soija, merilevä, tofu sekä erilaiset liemet ja mausteliemet. Fermentoidut tuotteet, kuten miso, soijakastike ja erilaiset pikkelöidyt kasvikset, tuovat ruokiin syvyyttä ja umamia.

Myös aterian tasapaino, annosten esteettisyys ja vuodenaikojen huomioiminen ovat olennainen osa japanilaista ruokakulttuuria.

Ogimi tunnetaan pitkän eliniän kylänä

Yksi pitkäikäisyydestään tunnetuista paikoista on Okinawan prefektuurissa sijaitseva Ogimin kylä. Noin 90 minuutin ajomatkan päässä prefektuurin pääkaupungista Nahasta sijaitsevaa kylää kutsutaankin pitkän eliniän kyläksi.

Ogimissa yli satavuotiaiden osuus väestöstä on korkea. Pitkäikäisyyttä on yhdistetty muun muassa paikalliseen elämäntapaan ja perinteiseen ruokavalioon, jossa käytetään runsaasti paikallisia kasviksia.

Myös matkailija voi tutustua paikalliseen ruokaperinteeseen. Esimerkiksi Emi no Mise -ravintolassa tarjoiltava Chojuzen-ateria koostuu useista pienistä annoksista, joissa hyödynnetään paikallisia raaka-aineita. Tarjolla on muun muassa tofua paikallisten vihannesten kanssa, paistettua papaijaa ja misokeittoa.

Lähde: JNTO
Kuva: Istockphoto


Nimitysuutinen
Mia Pennanen

Mia Pennanen on freelancer-toimittaja, joka tuottaa alan uutisia Ikkunapaikkaan.