Hyppää sisältöön
Viron Michelin-ravintolat
· Riikka Krenn

Viron Michelin-ravintolat

Viron Michelin-opas sai vuodeksi 2024 neljä uutta ravintolaa. Kaikkiaan Virolla on jo 35 edustajaa Michelin-oppaassa. Tässä kaikki Viron Michelin-ravintolat!

Maailman arvostetuin ja kansainvälisesti tunnetuin ravintola-alan tunnustusjärjestelmä The Michelin Guide julkisti kolmannen painoksen Viron Michelin-oppaasta.

Neljä uutta ravintolaa vuoden 2024 oppaassa

180° by Matthias Diether säilytti kaksi tähteään ja NOA Chef’s Hall yhden tähtensä. Uutena listalla on Lüllemäen kylässä keskellä Kaakkois-Viron kaunista maaseutua sijaitseva Kolm Sõsarat -ravintola, jolle myönnettiin myös arvostettu Michelin Green Star -tunnustus kestävästä gastronomiasta. Oppaaseen lisättiin kaikkiaan neljä uutta virolaista ravintolaa.

Michelin-tarkastajat ovat jälleen matkustaneet ympäri Viroa etsimässä ravintolahelmiä, joista juuri julkaistuun Viron Michelin-oppaaseen on päässyt 35 ravintolaa. Näistä yksi on palkittu kahdella Michelin-tähdellä ja yksi yhdellä tähdellä. Kuusi ravintolaa on saanut Bib Gourmand -tunnustuksen erinomaisesta hinta-laatusuhteestaan ja kolme ravintolaa on saanut Michelin Vihreän Tähden kestävästä gastronomiasta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

“Olemme iloisia voidessamme toivottaa jopa neljä uutta ravintolaa tervetulleiksi Viron Michelin-oppaaseen. Jokainen ravintola on lunastanut paikkansa omilla ansioillaan ja tuo valikoimaan monimuotoisuutta. Tämän vuoden kohokohta on Lüllemäen pienessä kylässä sijaitseva Kolm Sõsarat, joka ansaitsi oppaasta paikkansa huippusaavutuksistaan kestävässä kehityksessä. Michelin Green Star -tunnustuksen ansainnut ravintola rikastuttaa valikoimaa ihailtavilla ympäristökäytännöillään, mutta myös intohimoisten ja tekemiselleen omistautuneiden ravintoloitsijoidensa ansiosta. Kolm Sõsarat onkin todella erityinen paikka”, sanoo Gwendal Poullennec, Michelin-oppaiden kansainvälinen johtaja.

180° by Matthias Diether ja NOA Chef’s Hall säilyttivät tähtistatuksensa

Viime vuoden suurin uutinen oli Tallinnan 180° by Matthias Diether -ravintolan nousu yhdestä kahteen tähteen. Tarkastajat olivat edelleen vaikuttuneita tästä tyylikkäästä ravintolasta, jossa palvelu toimii kuin unelma ja täydellisesti suunnitellut menut koostuvat annoksista, jotka valloittavat paitsi mauillaan, myös silmää hivelevällä ulkonäöllään.

Tallinnanlahden rannalla sijaitseva, tähtikokki Tõnis Siigurin johtama NOA Chef’s Hall säilyttää yhden Michelin-tähtensä. Täällä tarkastajat kokivat jälleen kerran luovaa, yksityiskohtiin paneutuvaa ruoanlaittoa, joka esittelee rohkeita makuja. Vieraanvarainen palvelu ja omistautunut sommelier täydentävät kokemuksen.

Eniten Michelin-tähtiä Tallinnassa

Viron oppaaseen lisättiin tänä vuonna neljä uutta ravintolaa: Tallinnan vanhassa kaupungissa sijaitsevat autenttista thaimaalaista tarjoileva Nok Nok ja viime vuoden lopulla avatun Nunne-hotellin ÂME, sekä Tallinnan Rauan kaupunginosan rustiikkinen bistro RADIO. Neljäs uusi lisäys on myös Michelin Green Star -tunnustuksen ansainnut Kolm Sõsarat Lüllemällä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Nunne-hotellin elegantissa ÂME-ravintolassa yhdistyy vanha ja uusi: salin toisella puolella kulkee keskiaikainen kaupunginmuuri ja toista puolta hallitsee moderni design. Tämän hetken trendejä noudattavat annokset ovat ranskalaislähtöisiä, mutta niissä on myös makuja ympäri maailmaa. Tarkastajat olivat erityisen vaikuttuneita yhdistelmien harmoniasta, joka osoitti kokkien taitavaa harkintaa.

Tallinnan Rauan naapuruston rustiikkinen RADIO-bistro sai Michelin-tarkastajat haaveilemaan asuvansa saman kadun varrella. RADIO on tunnelmallinen ja rento yhdistelmä viinikauppaa, kahvilaa ja bistroa. Kauden mukaiset annokset on tarkoitettu jaettavaksi ja niihin on yhdistetty täydellinen viinisuositus.

Autenttista thaimaalaista tarjoava Nok Nok Tallinnan vanhassa kaupungissa tarjoaa mausteisia makuja täynnä olevia annoksia. Kaksi avaraa, värikkäästi sisustettua ruokasalia luovat energisen ilmapiirin, ja lämpimämpinä kuukausina annokset voi nauttia sisäpihan terassilla. Michelin-tarkastajat ihastuivat erityisesti kana-satayhin, täyteläisiin karreihin ja herkullisiin jälkiruokiin.

Viroon uusi Michelin Green Star

Michelin Green Star myönnetään tunnustuksena ravintoloille, joiden ruokailukokemuksessa yhdistyy kulinaarinen erinomaisuus sekä kestävät, ympäristöystävälliset käytännöt toimien inspiraation lähteinä sekä ruokaharrastajille että koko ravintola-alalle.

Kolm Sõsarat on viehättävä, intiimi, syrjäisessä kylässä sijaitseva kotiravintola, jota nimensä mukaisesti pyörittää kolme sisarta. Heillä kaikilla on oma roolinsa: Kirti kokkaa, Triin hoitaa palvelun ja Kadri viljelee keittiöpuutarhaa. Leikkisä menukokonaisuus esittelee Viron maaseudun ja lähialueen parasta antia, ja siinä käytetään sisarten omassa puutarhassaan kasvatettuja, maatilalla tuotettuja tai metsästä kerättyjä raaka-aineita, jotka usein säilötään paikan päällä. Erinomainen hunaja tulee sisarusten isän hoitamista mehiläispesistä. Jokaisen annoksen tausta kerrotaan tarjoilun yhteydessä, ja tiimin intohimo ruokaan ja raaka-aineisiin on käsin kosketeltavaa.

Aiemmin Vihreän Tähden saaneet ravintolat Fotografiska Tallinnassa ja SOO Maidlassa uusivat tunnustuksen vuodelle 2024.

Kuusi Bib Gourmand -tunnustusta hyvästä hinta-laatusuhteesta

Michelin Bib Gourmand -tunnustus myönnetään ravintoloille, jotka tarjoavat hyvää ruokaa edulliseen hintaan. Kaikki kuusi aiemmin Bib Gourmand -tunnustuksen saanutta ravintolaa säilyttävät tunnustuksen.

Nämä ovat: Fellin Viljandissa, lämmin ja tervetullut kahvila-bistro, joka tarjoilee kodikkaita eurooppalaisia ruokia; Härg Tallinnassa, hauska koko päivän brasserie, jossa hiiligrillaus on erikoisuus; Lore Bistroo, moderni satamabistro, jonka annokset ovat saaneet inspiraatiota omistajien matkoilta; Mantel ja Korsten, joka sijaitsee postikorttimaisessa puutalossa ja tarjoilee Välimeren inspiroimia ruokia; NOA, jonka kausiluonteiset, modernit ruokalistat ja vesinäkymät ovat suosittuja; ja Tuljak, jonka retroilme ja luovat annokset jättävät herkullisen muistijäljen.

Viron Michelin-ravintolat 2024

180° by Matthias Diether **
NOA Chef’s Hall *
Fellin, Bib Gourmand
Härg, Bib Gourmand
Lore Bistroo, Bib Gourmand
Mantel ja Korsten, Bib Gourmand
NOA, Bib Gourmand
Tuljak, Bib Gourmand
Alexander
ÂME (uusi)
Art Priori
Barbarea
Fotografiska, Green Star
Gianni
Hõlm
Horisont
Joyce
Kolm Sõsarat (uusi), Green Star
Lahepere Villa
Lee
Mere 38
Mon Repos
Moon
Nok Nok (uusi)
Paju Villa
Pull
Puri
R14
RADIO (uusi)
Rado (Tallinna)
Rado (Haapsalu)
Soo, Green Star
Tchaikovsky
Wicca

Lähde ja kuva: Visit Estonia

Ikkunapaikan päätoimittaja Riikka Krenn
Riikka Krenn

Riikka Krenn on Ikkunapaikan päätoimittaja, joka seuraa matkailualan tapahtumia tarkalla silmällä ja uteliaalla mielellä.