Hyppää sisältöön
· Leena Aalto

Potkulaudat ovat vallanneet Pariisin

Virpi Latva, Pariisi

Vieläkö on pitkä matka Eiffel-tornille? kysyy uupuneen näköinen turisti päästyään Notre-Damen kohdalle. Hän vilkuilee epäluuloisena taivaan rantaa, jossa lukuisista elokuvista ja matkakuvista tutun tornin nuppi häämöttää. Kun vastaan, että neljä ja puoli kilometriä, turistiparan naama venähtää. Hän oli nimittäin ajatellut käydä Pariisin nähtävyydet läpi jalkaisin. Se olisikin melkoinen kuntokierros, tosin matkojen tallaamiseen kuluisi sen verran aikaa, että päivään ei mahtuisi kovin montaa kohdetta.

 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Metroja kaihtavalle turistille on onneksi tarjolla muita paljon mukavampia kulkupelejä. Viime vuosina Pariisin katukuvaan tulleet vuokrattavat sähköpotkulaudat ja –polkupyörät ovat tehneet maisemien katselusta ja kohteelta toiseen siirtymisestä entistä hauskempaa. Lisäksi Seinen rantojen ruuhkaiset autotiet muutettiin joitakin vuosia sitten jalankulku- ja kevyen liikenteen väyliksi, joita pitkin pyörä tai potkulauta kivasti huristaa. Kännykkäsovelluksella vuokrattavia ajopelejä löytyy erityisesti keskustan aluella helposti, koska eri firmojen vuokrapisteitä on tuhkatiheään.

Lisäksi pyörän tai potkulaudan voi käytön jälkeen hylätä vaivattomasti mihin tahansa.

 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

 

Vauhdikas liikennekulttuuri

Pariisilainen liikennekulttuuri on hyvin erilainen kuin Suomessa, mistä syystä kevyen liikenteen väyliltä poikkeamista kannattaa välttää.  Vaikeinta pienestä maasta tulevalle on varmasti havainnointi, koska liikennettä on paljon, autojono ei pysähdy liikennevalon vaihtuessa keltaiselle ja mopot ja skootterit oikaisevat usein jalkakäytävän tai vastaantulevan kaistan kautta. Pitäisi olla vanhaa sananpartta siteeratakseni silmät selässä ja mieluummin myös poskilla.

Periaatteessa punainen liikennevalo tarkoittaa ranskalaiselle samaa mitä suomalaisellekin ajoneuvolle, mutta käytännössä moni autoilija viittaa sille kintaalla, jos jalankulkijoita ei ole, tai he ovat jo ehtineet ylittää tien. Kevyen liikenteen ajoneuvoja koskevat samat liikennesäännöt kuin autoilijoitakin. Kuitenkin liikenteessä törttöilevän pyöräilijän tai potkulautailijan sakottaminen on hyvin harvinaista. Tämä ei tietenkään ole kehotus törttöilyyn, vaan pelkkä havainto.

Reitti kannattaa aina suunnitella etukäteen. On hyvä muistaa, että ydinkeskustan halkaisevat nykyään autoilijoille niukasti tilaa jättävät pyöräkaistat. Niillä kulkee kauniilla ilmalla polkupyöriä kuitenkin rivissä ja rinnakkain. Polkijoista valtaosa on lähtenyt liikkeelle myöhässä tai polkee muuten vain pikavauhtia, joten maisemien katselu voi jäädä vähiin, jos koettaa pysyä rytmissä.

Koronaepidemian laantumista ja matkustusrajoitusten poistumista odotellessa kannattaa kaikesta huolimatta pitää fiilis korkealla vaikka googlaamalla Pariisin sähköpotkulautapisteitä ja pyörätiekarttoja.

Leena Aalto

Ikkunapaikan konkari jo vuodesta 1998. Lehden pitkäaikainen päätoimittaja ja nykyinen advisor, joka seuraa edelleen tiiviisti matkailualan tapahtumia ja trendejä.