Vesistöjen leimaama Berliini

Lauri Kuusinen, Futuro Travel


Berliinissä vierailijana liikkuessaan aina uudelleen yllättyy havaitsemaan, miten olennaisesti täälläkin vesi on läsnä. Kaupunkia halkovat uuden modernin keskustan läpi virtaava Spree-joki ja tähän liittyvät suuret kanaalit. Lännessä kaupungin rajan muodostaa pitkäksi poimuilevaksi järveksi levittäytynyt Havel-joki. Laajalle kaupunkialueelle sijoittuu lisäksi vielä koko joukko erikokoisia pikkujokia ja -puroja.


Jääkausi, joka muovasi upean järvi-Suomen, koversi myös nykyisen Berliinin alueelle ja ympäristöön lukuisia kauniita, osaksi hyvinkin suuria järviä. Kaupungin suurimmat sijaitsevat sen kaakkoisosassa, vastikään avatun uuden kansainvälisen lentokentän suunnassa, vanhojen asutusten ja rauhoitettujen luontoalueiden reunustamine rantoineen.

Lounaassa, järvimäisen Havel-joen varrelta ja osin tämän ympäröiminä, löytyvät Berliinin ihastuttavat lähinaapurit: historiallinen Preussin kuninkaiden hallintokaupunki, UNESCO:n maailmanperintösuojaa nauttiva suurten upeiden puistoalueiden Potsdam, ja Havelin saarelle aikanaan rakennetusta kalastajakylästä – nyttemmin vanhakaupunki – alkuun lähtenyt Werder.


Saksan pohjoisin kaupallinen viinirinne on Werderin Wachtelberg. Munkit aloittivat täällä Havel-joen yläpuolella viinin viljelemisen 700 vuotta sitten.


Entistä Länsi-Berliiniä ja entisen Itä-Saksan Potsdamia jokiväylän yli toisiinsa yhdistää legendaarista mainetta nauttiva rautainen maantiesilta Glienicker Brücke. Kylmän sodan aikana miehittäjävallat säännöllisesti vaihtoivat keskellä siltaa kulkeneella rajalla vangeiksi saamiaan vastapuolen agentteja kiinni jääneisiin omiin agentteihinsa.


Syksy on saapunut jo pääkaupunkiinkin. Kuppilat ja kahvilat sinnittelevät vielä mahdollisimman pitkään ulkoterassiensa auki pitämisessä. Seuraavaksi yleisö alkaa odotella joulutoreja avautuviksi, ensimmäiset näistä tavallisesti jo puolivälissä marraskuuta. Tämänhetkisten tartuntalukujen valossa onnistuminen näyttäisi lupaavalle. Eri puolilla kaupunkia joulutoreja ja -markkinoita on pitkälti yli 20 paikassa.


Yksi suurimmista on Gendarmenmarkt-aukion tyylikäs tori, avoinna 22.11.-31.12. Hillittytunnelmainen tori vaikuttavassa kulississa on miellyttävä, hieman muita joulumarkkinoita erilainen vierailukohde.

Jaa artikkeli:

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Tilaa uutiskirjeemme

Liittymällä Ikkunapaikan postituslistalle, saat uutiskirjeen lehtien ilmestymisen välillä, noin 8 kertaa vuodessa.

Haluatko kirjautua ulos?
X