Joululaulut alkavat Englannissa soida jo heti Halloweenin jälkeen, jolloin myös joulukalenterit ja -kortit tulevat myyntiin. Joulumainokset alkavat televisiossa ja lapset alkavat kirjoittaa joulupukille lahjatoivelistojaan.
Alakouluissa joulunäytelmien ja juhlien harjoittelu alkaa. Ihmiset alkavat kyselemään toisiltaan miten tulevaa joulua aiotaan viettää ja joulukuusi koristellaan yleensä jo heti joulukuun alussa.
Jouluaatto on kuitenkin vielä tavallinen arkipäivä, ja joulua juhlitaan Englannissa vasta joulupäivänä.
Lapset eivät aattona malttaisi millään mennä nukkumaan, sillä pukkihan tuo yöllä lahjat!
Ennen nukkumaanmenoa laitetaan oven eteen porkkanoita pukin poroille ja pieni rusinapiiras ja lasi sherryä pukille itselleen. Ja ripustetaan tietenkin joulusukat sängyn päähän. Yöllä sukat ja kuusen alus täyttyvät lahjoista.
Jouluaamu on varsinkin lapsiperheissä yhtä kaaosta – lapset ryntäävät kuusen luo heti herätettyään ja alkavat availla lahjoja. Juodaan teetä ja sherryä ja syödään rusinapiiraista ja suklaata.
Jouluateria syödään lounasaikaan ja siihen kuuluu perinteisesti tietenkin kalkkuna tai hanhi, paahtoperunoita, palsternakkaa, ruusukaaleja sekä sikoja peiton alla, eli pikkunakkeja, jotka on kääritty pekoniin.
Jälkiruokana on joulukakku. Se on joko brandyllä tai viskillä vahvasti kostutettu hedelmäkakku, joka pöytään tuodessa tuikataan tuleen!
Ateria alkaa ”paukkukarkeilla” (= Christmas Cracker). Paperirullaa kiskaistaan yhdessä molemmista päistä ja sisältä paljastuu paperinen kruunu, pikkulahjoja ja jouluarvoitus tai -vitsi.
Aterian jälkeen katsotaan televisiosta kuningattaren joulupuhe – aina klo 15:00.
Tapaninpäivänä englantilaiset vierailevat sukulaistensa ja ystäviensä luona ja himoshoppaajat ovat jo kaupoissa alennusmyyntitavaroiden kimpussa.
Hyvää joulua Englannista!
Jaa artikkeli: