Odotettu nähtävyys aukesi Los Angelesissa – George Lucas -museo näyttää avaruusalukselta
Los Angelesin vuoden 2026 merkittävin uusi nähtävyys Lucas Museum of Narrative Art avattiin yleisölle 22. syyskuuta. Hankkeen takana ovat elokuvantekijä George Lucas ja hänen puolisonsa, pitkän uran liike-elämässä tehnyt Mellody Hobson.
Prosessi on ollut hidas: Los Angeles valittiin visuaalisen tarinankerronnan museon kotipaikaksi vuonna 2017, ja rakennustyöt alkoivat vuonna 2018. Koronapandemia ja rakennusmateriaalien toimitusvaikeudet viivästyttivät hankkeen etenemistä.
Star Wars -saagan luojan George Lucasin nimeä kantava museo on paljon muutakin kuin Tähtien sotaa. Esillä on muun muassa Frida Kahlon, Norman Rockwellin, Takashi Murakamin ja Banksyn kaltaisten suuren yleisön tuntemien taiteilijoiden töitä.
Tähtien sota -fanit pääsevät tutustumaan Star Wars in Motion -näyttelyyn, jossa on näytillä elokuvista tuttuja ajoneuvoja, asuja ja rekvisiittaa.
Monia museo kiinnostaa jo pelkän arkkitehtuurin takia, sillä jättimäistä avaruusalusta muistuttavan rakennuksen valmistuminen on ehtinyt herättää huomiota katukuvassa useamman vuoden ajan. Museon on suunnitellut Ma Yansong.
Los Angeles Times ja useat muut mediat ovat arvioineet yksityisesti rahoitetun museon budjetiksi vähintään miljardi Yhdysvaltain dollaria eli lähes 880 miljoonaa euroa.
Veistospuisto osana museota
Lucas Museum of Narrative Art -museorakennuksessa on noin 28 000 neliötä. Galleriatiloja on yhteensä 30.
Museossa on myös kaksi elokuvateatteria, joissa pyöriviä pätkiä kävijät voivat poiketa katsomaan. Museon kirjastosta löytyy laaja valikoima tutkimuskokoelmia, taidekirjoja, harvinaisia teoksia ja sarjakuvakirjoja.
Museota ympäröi reilun viiden hehtaarin kokoinen puistoalue, jossa voi vierailla maksutta. Puistossa on muun muassa amfiteatteri, veistostaidetta ja 300 istutettua puuta.

Rakennuksen ylimmässä kerroksessa toimii Skywalker Grill -ravintola, joka palvelee museovieraita ja muita asiakkaita myös museon sulkemisajan jälkeen.
Lucas Museum of Narrative Art sijaitsee Exposition Parkissa lähellä Downtown Los Angelesia. Museon naapureita ovat muun muassa Los Angelesin luonnonhistoriallinen museo sekä huippuyliopisto USC:n kampusalue.
Lähde: Lucas Museum of Narrative Art
Kuvat: Hufton + Crow
Jaa artikkeli: