Näkökulma: Yhteistyöllistämisellä kohti kestävää matkailua
Matkailualan sesonkiluonteisiin työpaikkoihin ja työntekijöiden asumiseen liittyvät haasteet nousevat säännöllisesti otsikoihin ja julkiseen keskusteluun. Töitä riittää vain osaksi vuotta ja matkailukohteissa varsinaisesti asumiseen tarkoitettuja asuntoja on vähän.
Keväisin ja syksyisin muutetaan työn perässä sinne, missä seuraava matkailusesonki odottaa. Kausityön sirpaleisuus, työntekijöiden asuntopula ja työvoiman vaihtuvuus ovat olleet alan arkea niin pitkään, että niitä on totuttu pitämään normaalina, vaikka ne ovat selvästi kestämättömiä työntekijöiden ja alueiden kehityksen kannalta.
Lapin matkailun näkökulmasta tarkastelemme kausityötä ja sen ympärivuotisuuden mahdollisuuksia Kittilän alueella, jossa on talvisesongin rinnalla myös kesäkauteen painottuvia työvoimatarpeita. Julkisen sektorin sote-toimijat tarvitsevat vuosilomasijaisia ja erilaisia rakentamisen ja kunnossapidon tehtäviä riittää. Näiden kesäajan tehtävien perässä alueelle muuttavat usein eri tekijät talven kausityöläisten vaihtaessa maisemaa.
Kahden työpaikan mallille on selkeä tarve
Yhteistyöllistäminen perustuu kahden työnantajan oikeudelliseen mahdollisuuteen sopia saman työntekijän työllistämisestä, kun tarve ajoittuu eri sesonkeihin. Työnantajat voivat sopia työntekijän palkkaamisesta tekemällä molemmat erikseen työntekijän kanssa osa-aikaisen työsopimuksen, joista toisessa työaika on sovittu talvi- ja toisessa kesäkaudeksi.
Työnantaja voi myös vuokrata työntekijänsä toisen yrityksen käyttöön silloin kun oma työntekijätarve on pienempi tai antaa henkilöstövuokrausyhtiön hoitaa järjestelyn. Joka tapauksessa voidaan tehdä toistaiseksi voimassa olevia työsopimuksia.
Tähän mahdollisuuteen on tarttunut esimerkiksi Kittilän Pesu ja Kuljetus, joka vuokraa työntekijöitään hiljaisempina kausina muille yrityksille heidän osaamisensa ja kiinnostuksensa perusteella. Työntekijä oli kesän asentamassa valokuitua ja palasi syksyllä pesulan työtehtäviin, työllistyen näin ympärivuotisesti.
Osa alueen työntekijöistä rakentaa itselleen ympärivuotisia työmahdollisuuksia jo nyt hakeutumalla määräaikaisiin työsuhteisiin eri työnantajille. Tämä osoittaa, että tarve ja potentiaali ovat olemassa, mutta ilman yritysten aktiivista yhteistyötä ratkaisut jäävät yksittäisten edelläkävijöiden varaan.
Pysyvät ja ympärivuotiset työurat
Merkittävinä työnantajina matkailualan yrityksillä on edellytykset ottaa suunta kohti kestävämpää toimintamallia. Yhteistyöllistäminen on keino rakentaa ennakoitavia ja pysyviä ympärivuotisia työuria. Kun työnantajat ja työntekijät löytävät toisensa sesonkien yli, matkailun rakenteelliset haasteet voidaan kääntää mahdollisuuksiksi, jotka vahvistavat alueen elinvoimaa. Yritykset välttyvät jatkuvalta rekrytointi- ja perehdytyskierteeltä.
Työntekijät voivat jäädä alueelle sesongista toiseen, juurtua ja asettua kunnan asukkaiksi. Se luo luonnollista ympärivuotista kysyntää palveluille, edistää kannattavaa asuntorakentamista ja tukee tasapainoista väestökehitystä. Tätä Lapin matkailussa ei voida sivuuttaa, jos halutaan rakentaa aidosti kestävää tulevaisuutta.
Janne Kosonen
Iina Lappalainen
Janne Kosonen on Lapin ammattikorkeakoulun asiantuntija ja Iina Lappalainen on Kittilän kunnan projektikoordinaattori Levi kampus -hankkeessa, joka on rahoitettu EU:n Uudistuva ja osaava Suomi 2021–2027 -ohjelman ESR+ -rahastosta.
Jaa artikkeli: