Voisiko villiruoka olla Suomen ruokamatkailustrategian keskiössä?
Jokainen matkailumaa maailmassa kehuu ruokaansa paikalliseksi ja puhtaaksi. Viesti on niin universaali, että se on menettänyt kykynsä erottaa mitään mistään.
Kun kaikki ovat paikallisia ja puhtaita, kukaan ei ole. Kansainvälinen matkailija ei enää kiinnitä koko
viestiin huomiota. Jos Suomi haluaa erottua ruokamatkailukohteena, tarvitaan jotain muuta kuin
sama yleismaailmallinen lupaus.
Villiruoka on meillä arkea ja siksi uskottavaa
Villiruoka voisi olla se jokin muu. Se jo terminä lupaa elämystä ja tuo heti päähän jonkinlaisia
mielikuvia.
Ei ravintolan erikoismenuun piilotettua villiyrttilisuketta, vaan kokonainen ruokakulttuuri, jossa
raaka-aineet tulevat suoraan metsistä, järvistä, soilta ja merestä. Jotain, mikä poikkileikkaisi koko
Suomen ruokatarjonnan: marjat, sienet, villikala, riista, villiyrtit.
Suomessa tavallinen ihminen menee metsään ja tulee takaisin raaka-aineiden kanssa. Tämä ei ole
eksotiikkaa vaan arkea ja juuri siksi uskottava strateginen kärki: tämä on harvinaista
nykymaailmassa.
Kun muualla puhutaan lähiruoasta ja lyhennetyistä toimitusketjuista, Suomessa toimitusketjua ei
välttämättä ole lainkaan. Raaka-aine siirtyy luonnosta lautaselle ilman yhtäkään välikättä. Tätä on
lähestulkoon mahdoton kopioida missään muualla Euroopassa, koska se vaatii taakseen
jokamiehen oikeudet, puhtaan luonnon ja kansan, joka oikeasti osaa toimia luonnossa.
Viestintää vaille valmis
Ongelma ei ole tuotteessa vaan viestinnässä. Kyse ei ole uudesta ideasta. Villiruoasta puhutaan jo,
ja sitä on nostettu esimerkiksi Kuusamossa ja Lapissa osaksi matkailuelämystä. Kansallisesti se on
kuitenkin ollut vain sivujuonne.
Voidaanko villiruoka nostaa aivan koko ruokamatkailustrategian keskiöön? Se voisi olla se juttu,
mistä Suomi tunnetaan ruokamaailmassa.
Se tarkoittaisi, että koko ala käyttää samaa kieltä: Suomi on maa, jossa metsä, järvet ja meri ovat
sekä ruokakauppa että ravintolasali. Uusi yhtenäinen viesti kansainvälisille asiakkaille.
Villiruokaa on vaikea kopioida
Suomi ei ole selvästikään Michelin-tähtien maa, vaan jotain aidompaa ja luonnollisempaa. Brändi
ei synny siitä, että asia on olemassa. Brändi syntyy toistosta ja mielikuvista.
Villiruoalla on kaikki edellytykset nousta Suomen ruokamatkailun strategiseksi kärjeksi. Se on aito,
se on kestävä, se on kiinnostava ja eksoottinen. Se kattaa koko polun raaka-aineista valmistukseen
ja nauttimiseen. Se on paikallista ja puhdasta, mutta se on myös elämyksellistä.
Ja ennen kaikkea sitä on vaikea kopioida muualla. Tällainen valinta ei varmasti ilahduta kaikkia
ruokamatkailutoimijoita, mutta tätä pitäisikin ajatella ensisijaisesti asiakasnäkökulmasta.
Strategiatyö menee helposti pieleen, jos yritetään miellyttää kaikkia.
Lisää vastaavia artikkeleja
